Memoriasta

Sinä päivänä et ole yksin

Kun suru tulee osaksi elämää, olemme uuden, tuntemattoman edessä. Silloin on tärkeää, että ympärillämme on ihmisiä, jotka ymmärtävät, mitä käymme läpi, kuuntelevat ja auttavat eteenpäin.

Memoria on suomalainen hautaustoimistoperhe, joukko samoin ajattelevia, samoin periaattein toimivia itsenäisiä yrityksiä. Me Memorialaiset olemme perheyrittäjiä, joiden tukeen hautajaisjärjestelyissä perheet ja suvut ovat luottaneet sukupolvesta toiseen.

Me kohtaamme elämän ja kuoleman aina suuresti arvostaen. Kunnioitamme ihmisyyttä, erilaisuutta ja yksilöllisiä valintoja. Jokaisen elämän omannäköistä ainutkertaisuutta.

Sinua autamme järjestämään hautajaiset, jotka heijastelevat elettyä elämää sellaisena kuin toivot. Palvelemme yhtenä suurena Memoria-perheenä kaikkialla Suomessa.

Olemme läsnä siellä, missä meitä tarvitset.


Mikä on Memoria?

Memoria-perhe on valtakunnallinen vuonna 1991 perustettu 31 suomalaisen hautataustoimiston omistama yhteistyöverkosto. Jokainen Memoria-liike täysin riippumaton, itsenäinen yritys. Suurin osa meistä on pitkään alalla toimineita, perinteikkäitä pieniä perheyrityksiä.

Tarjoamme kaikki hautaukseen ja hautajaisten järjestämiseen liittyvät palvelut ja tuotteet joko omana palveluna tai tarkkaan valittujen yhteistyökumppaneiden kautta toteutettuna.

Voit suunnitella ja tilata hautajaiset nettisivuillamme suunnittelusovelluksessa tai asioida missä tahansa Memoria-toimistossa. Palvelemme yhtenä suurena Memoria-perheenä koko Suomessa.

Kokemus tuo varmuutta toteuttaa ja ymmärrystä kohdata

Hautausalalla osaaminen kertyy vain kokemuksen myötä. Me Memorialaiset olemme toimineet alalla vuosikymmeniä ja olemme kohdanneet monenlaiset asiakkaat, tilanteet ja tunteet. Luotamme korkeatasoiseen ammattitaitoon ja palveluun, jonka perustana on vainajan ja omaisten kunnioittaminen.

Me hallitsemme hautajaisten kokonaisuuden suunnittelun mutta osaamme myös kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin, jotka voivat olla onnistumisen kannalta tärkeitä. Siksi pystymme toteuttamaan läheisellesi korkeimmatkin vaatimukset täyttävän jäähyväistilaisuuden.

Korkealaatuiset hautaustoimistopalvelut kohtuulliseen hintaan Suomen luotetuimmalta toimijalta

Memorian sisäinen palvelustandardi määrittelee kriteerit parhaan palvelun tarjoamisesta. Hyväksymme Memoria-hautaustoimistoiksi vain paikkakuntien parhaat yritykset, oman alansa ja paikallisten tapojen ja erityispiirteiden asiantuntijat. Toimimme keskenämme tiiviissä yhteistyössä, jotta voimme palvella sinua paremmin kautta maan.

Hautaustilaisuuksien järjestäjänä olemme maan suurin, mihin perustuu kykymme vastata tämän päivän taloudelliseenkin kilpailuun aina luotettavasti, ehdottoman kilpailukykyisin hinnoin ja parhaalla palvelulla. Suomessa kuolee vuosittain noin 55 000 ihmistä. Me järjestämme vuosittain 8500 hautajaiset.

Medialle

Hautaustoimistojen yhteistyö Oy Memorian puheenjohtaja Jaakko Rautiainen auttaa kaikkia median edustajia Memoriaa, suomalaista hautauskulttuuria tai hautaustoimisto-yrittäjyyttä koskevissa kysymyksissä. Autamme toimittajia löytämään alan yrittäjiä haastateltaviksi. Parhaiten saat meihin yhteyttä sähköpostitse info@memoria.fi

Medialle
memoria_hautaus_herokuva_etusivu

Ota yhteyttä

Etsi lähin Memoria-toimisto

Asioi missä tahansa Memoria-hautaustoimistossa. Hoidamme hautausjärjestelyt kattavasti ympäri Suomen.

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä
Suunnittele hautajaiset