Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Lund Oy ja Ähtärin Hautaustoimisto ja Kukkasitomo Oy
Palvelua pitkällä kokemuksella Orivedellä ja Ähtärissä
Timo Virtaselle ja Marjo Karilainen tärkeintä on asiakkaan toiveiden täyttäminen – mitä asiakas haluaa, se järjestetään. Heille yrittäjyys ei ole työtä vaan elämäntapa.
Ähtärin Hautaustoimisto ja Kukkasitomo Oy:n ja Orivedellä sijaitsevan Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Lund Oy:n omistavat sisarukset Timo Virtanen ja Marjo Karilainen ovat kauppiaita neljännessä polvessa, sekä äidin että isän puolelta. “Olemme kasvaneet kaupan takahuoneessa. Pienenä meidät nostettiin pahvilaatikkoon, koska se oli turvallinen paikka leikkiä. Emme me ajattele tätä työnä, tämä on elämäntapa.”
Työn tekemiseen motivoi ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. “Saa palvella ihmisiä ja saada onnistumisia. On palkitsevaa, kun on joskus tehnyt jonkun kanssa yhteistyötä ja tämä tulee moikkaamaan kaupungilla.” Sisarusten palvelutavassa keskeistä on asiakkaan toiveiden täyttäminen. “Hyvä esimerkki oli se, kun joku tuli kysymään, onko meillä soutuveneitä. Ei ollut, mutta järjestimme sellaisen.”
Timo osti ensimmäisen hautaustoimistonsa, kun tarvitsi harjoittelupaikkaa puutarha-alan opintoihinsa. “Meillä oli puutarhamyymälä, kukkakauppa, hautaustoimisto, pitopalvelu, kulta- ja kellosepänpalvelut, kaikki. Meiltä sai kaiken kummilusikasta arkkuun. Sloganimme oli ‘hyvän palvelun Virtaset’.”
Haastavimpana sisarukset kokevat tarpeen kehittyä jatkuvasti. Kehittymisen tukena on kuitenkin Memoria, jonka avulla mahdollistuvat suuremmatkin uudistukset. “Työssämme haasteena on uuden luominen. Hautaustoimisto ei ole pysähtynyt paikka, vaan täällä mennään aina eteenpäin. Se on positiivinen haaste.”
Yhteystiedot
Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Lund Ky
Keskustie 32, 35300 Orivesi
Puh. 03 3352383
asiakaspalvelu@hautaustoimisto.fi
Timo Virtanen
Yrittäjä
Yhteystiedot
Ähtärin Hautaustoimisto ja Kukkasitomo Oy
Ostolantie 12,63700 Ähtäri
Puh. 040 631 1006
asiakaspalvelu@hautaustoimisto.fi
Marjo Karilainen
Yrittäjä
Memoria sovellus
Memoria sovellus
Suunnittele hautajaiset
Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.