Espoon Hautaustoimisto ja Itä-Helsingin Hautauspalvelu
Apuna vaikeissa hetkissä Espoossa ja Helsingissä
Johanna ja Juha Muurimäelle Memoria on perhe, jota ilman ei tulisi toimeen. Memorian avulla he voivat kehittää toimintaansa ja mukautua asiakkaidensa toimintapoihin. Näin on mahdollista tarjota jokaiselle parasta, henkilökohtaista palvelua.
Johanna ja Juha Muurimäki olivat haaveilleet yhdessä työskentelemisestä jo pitkään, kun vihdoin vuonna 2015 Johannalle tarjoutui mahdollisuus ostaa Espoon Hautaustoimisto. Sitä ennen Johanna oli yksin pyörittänyt äitinsä perustamaa Itä-Helsingin Hautauspalvelu Ky:tä.
Juhalle ala oli uusi, mutta Johanna on hautaustoimistoyrittäjä jo neljännessä polvessa. Elämänsä aikana Johanna on päässyt seuraamaan alan kehitystä. “Etenkin pääkaupunkiseudulla ihmisten asiointitavoissa tapahtuu nopeaa muutosta, johon on pystyttävä mukautumaan. Samalla oppii itsekin elämästä eikä jämähdä menneisyyteen.”
Myös Memoria kannustaa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja ajan hermolla pysymiseen. Johanna ja Juha ovat molemmat toimineet Memorian puheenjohtajina, ja Johannan äiti oli yksi perustajajäsenistä. Heille Memoria on perhe, joka tukee aina vaikeissa hetkissä.
Palkitsevinta pariskunnalle on kyetä auttamaan asiakasta surun keskellä ja jättää tunne siitä, että tämän ei tarvitse huolehtia. “On tutkittu, että suuren surun keskellä muisti ei toimi normaalisti. Meidän pitää pystyä toimimaan asiakkaan muistikirjana ja vakuuttaa, että me hoidamme kaiken. Että tämä on meidän vastuullamme.”
Yhteystiedot
Espoon Hautaustoimisto
Espoonaukio 7, 02770 Espoo
Puh. 09 7002 4828
juha.muurimaki@espoonhautaustoimisto.fi
Juha Muurimäki
Yrittäjä
Yhteystiedot
Itä-Helsingin Hautauspalvelu
Hiihtäjäntie 1, 00810 Helsinki
Puh. 09 323 3770
johanna.muurimaki@hautauspalvelu.com
Johanna Muurimäki
Yrittäjä
Memoria sovellus
Memoria sovellus
Suunnittele hautajaiset
Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.