Kuopion Hautaustoimisto Oy Niiranen

Tiina ja Jaakko Rautiaiselle yrittäjyys on enemmän elämää kuin työtä. Kun työn on aloittanut, ei sitä voi olla tekemättä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuopion hautaustoimisto Oy:n Tiina ja Jaakko Rautiainen ovat työskennelleet yhdessä seurustelunsa alkuajoista lähtien. Vaikka yrittäjyys viekin paljon aikaa, on se heille enemmän elämää kuin työtä.

Hautaustoimiston perusti Tiinan isoisä vuonna 1953. Alalla jatkaminen tuntui luonnolliselta. “Olen kasvanut hautaustoimiston takahuoneessa, luuhasin täällä kaikki koulun välitunnit. Minulle asiakaspalvelu on tullut jo äidinmaidossa.” Jaakolla ei ollut aiempaa kokemusta alasta, mutta työ tuntui heti omalta.

Tärkeintä on antaa asiakkaille hyvää palvelua, ja palkitsevinta on hyvän palautteen saaminen. “Me pyrimme olemaan se, joka pitää langat käsissä ja ohjaa, mitä tehdään. Omainen voi keskittyä johonkin muuhun. Kun tähän on lähtenyt, on tärkeää, että asiat hoituu tietyllä tavalla ja niin kuin on sovittu. Pienistäkin yksityiskohdista täytyy pitää huolta.”

Toisten auttaminen on elämäntapa, joten työn ja vapaa-ajan sekoittuminen on väistämätöntä. “Tämä on meille enemmän elämää kuin työpaikka, näin me elämme elämää. Lomallakin hoidamme pääsääntöisesti meno- ja tulomatkat töitä autosta käsin. Mutta tykkään sellaisesta elämäntyylistä.”

Kuopion Hautaustoimisto Oy Niiranen

Lämmin kiitos hyvästä ja hienotunteisesta palvelusta, jonka saimme joutuessamme saattamaan isäämme hänen viimeiselle matkalleen. Kaikki järjestelyt toteutettiin ”suurella sydämellä”, omaisten pienimmätkin toiveet huomioon ottaen.

– – Eine P.


Yhteystiedot

Kuopion Hautaustoimisto Oy Niiranen

Savonkatu 24, 70110 Kuopio

Puh. 017 261 3686

kuopion@hautaustoimistoniiranen.fi
HautaustoimistoNiiranen_085_2_iso

Tiina Rautiainen

Yrittäjä

HautaustoimistoNiiranen_093_2_iso

Jaakko Rautiainen

Yrittäjä

HautaustoimistoNiiranen_114_2_iso

Satu Tiainen

Asiakaspalvelija

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä
Suunnittele hautajaiset