Järvenpään Kukkakauppa ja Hautaustoimisto

Yhteistyöstä tukea alan muutokseen

Maija Lepolalle Memoria-yhteistyö mahdollistaa toiminnan uudistamisen ja ajan hermolla pysymisen. Tärkeintä on kuitenkin Memorian tarjoama perheyhteisö, jonka kautta saadut ystävät säilyvät elämässä pitkään.

Järvenpään Kukkakauppa ja Hautaustoimiston omistaja Maija Lepola on hautausyrittäjä neljännessä polvessa. “Olen lapsesta asti tottunut tähän elämään, joten yrittäjänä jatkaminen oli luonnollista. Olen ollut täällä töissä teini-ikäisestä asti. En kokenut, että minua olisi painostettu jatkamaan.”

Uransa aikana Maija on päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan alan muutosta. “Hautauskulttuuri muuttuu pikku hiljaa. Alalle tulee erilaisia trendejä. Nykyään ei enää riitä, että on perinteinen toimisto, jonne asiakkaat tulevat, vaan pitää pystyä palvelemaan muitakin kanavia pitkin. Se on tulevaisuus. Täytyy vaan yrittää pysyä ajan hermolla.”

Ajan hermolla pysymisessä auttaa Memoria. Maija on toiminut pitkään Memorian hallituksessa, myös puheenjohtajana. “Niinä vuosina halusin saada kehitettyä toimintaa. Yksin pienenä yrityksenä ei pysty tekemään suuria projekteja, mutta yhdessä pystymme enempään.”

Hänelle Memoriassa tärkeintä on sen tarjoama perheyhteisö. “Memoria on minulle rakas. Vuosien aikana olen tavannut hienoja ihmisiä ja päässyt tekemään heidän kanssaan yhteistyötä. Sen lisäksi, että olemme kollegoita, olemme myös hyviä ystäviä.”


Yhteystiedot

Järvenpään Kukkakauppa ja Hautaustoimisto

Helsingintie 10, 04400 Järvenpää

Puh. 09 287 361

jarvenpaankukka@kolumbus.fi
memoria_hautaustoimistot_perheet_15

Maija Lepola

Yrittäjä

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä
Suunnittele hautajaiset