Hautajaismusiikki

Musiikki hautajaisissa

Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle. Jos vainajan musiikkimieltymykset ovat olleet tiedossa, niitä voidaan mahdollisuuksien mukaan noudattaa. Musiikkivalinnoilla voidaan tuoda lisää persoonallisuutta hautajaisiin. Siunaustilaisuuden peruskaavaan kuuluu ainakin alku- ja loppusoitto uruilla tai muulla soittimella, sekä virsiä. Yhteislauluna voidaan laulaa myös muita kuin virsiä, kunhan ne sopivat tilanteeseen. Kirkossa tai kappelissa luonnollisesti musiikin odotetaan olevan hillitympää, kun taas muistotilaisuudessa voidaan soittaa enemmän ”mitä vain”. Sekä siunaustilaisuuteen että muistotilaisuuteen voidaan myös pyytää yksinlaulaja tai –soittaja, joko hautaustoimiston palveluna tai mahdollisten soittotaitoisten sukulaisten tai tuttujen kautta. Musiikkitoiveista on hyvä neuvotella tilaisuuden urkurin kanssa.

Tässä esimerkkejä siunaus- tai saattotilaisuuteen sopivista urkukappaleista, virsistä ja lauluista.

Urku- ja pianomusiikkia hautajaisiin

T. Albinoni: Adagio   

G.F. Händel: Largo

G.F. Händel: Larghetto

O. Lindberg: Vanha virsi Taalainmaalta    

J.S. Bach: Ich ruf’ zu Dir, Herr Jesu Christ    

J.S. Bach: Air

J.S. Bach: Jesus bleibet meine Freude        

J.S. Bach: Preludi e-molli

F. Chopin: Surumarssi            

A. Vivaldi: Adagio

A. Vivaldi: Largo            

A. Järnefelt: Kehtolaulu            

C. Debussy: Clair de Lune

J. Sibelius: Andante Festivo        

J. Sibelius: Elegia        

J. Sibelius: Finlandia            

J. Kokkonen : Surumarssi        

E. Grieg: Kevät            

E. Grieg: Solveigin laulu

karjalainen kansansävelmä: Konevitsan kirkonkellot

F. Schubert: Ave Maria

L. Beethoven: Kuutamosonaatti

L. Mårtenson: Myrskyluodon Maija

Hautajais virsiä

30 Maa on niin kaunis             

338 Päivä vain ja hetki kerrallansa 

341 Kiitos sulle, Jumalani             

377 Sun haltuus, rakas Isäni 

396 Käyn kohti sinua oi Herrani        

397 Kun on turva Jumalassa 

490 Mä silmät luon ylös taivaaseen         

499 Jumalan kämmenellä 

511 Tie valmis on

517 Herra kädelläsi 

538 Oi Jeesus lohdutukseni        

547 Joka aamu on armo uus

548 Tule kanssani Herra Jeesus        

563 Ilta on tullut, Luojani

555 Oi Herra luoksein jää            

600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

620 Sen suven suloisuutta            

631 Oi Herra jos mä matkamies maan

632 Nyt ylös, sieluni mullasta nouse tästä

Laulu- ja soitinmusiikkia hautajaisiin

Newton: Amazing Grace             

M. Nikunen: Sinua siunata tahdon

K. Tikka: Armolaulu            

L. Mason/S. Adams: Sua kohti, Herrani    

F. Schubert: Ave Maria            

P.J. Hannikainen: Suojelusenkeli

Simon & Garfunkel: Bridge over troubled water (suom. Silta yli synkän virran)

T. Kuusisto:/U.Kailas: Suomalainen rukous

skotlantilainen kansansävelmä: Morning has broken

E. Leino/ J. Sibelius: Sydämeni laulu

V. Parra: Elämälle kiitos            

P. Laaksonen: Täällä pohjantähden alla

ukrainalainen kansansävelmä: Hiljainen tienoo        

I. Hannikainen: Täällä pohjantähden alla

P. Laaksonen: Hyvää matkaa        

O. Lindberg: Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta

J. Löytty: Kahden maan kansalainen        

P. Simojoki: Varjoista maan

K. Haapasalo: Kanteleeni             

K. Jylhä: Vaiennut viulu

suomalainen kansansävelmä: Karjalan kunnailla

A.L. Webber/ T. Nunn: Memories

K. Hämäläinen: Veteraanin iltahuuto

ukrainalainen kansansävelmä: Kristallivirta        

B. Parkinson: Äideistä parhain

M. Kuusisto: Kertokaa se hänelle

B. Graham/K. Tapio: Kuin taivaisiin (You raise me up)

A. Similä/A. Kivi: Laulu oravasta

S. Lithenius: Levolle lasken, Luojani

L. Heikkilä: Viimeiset veneet

I. Hannikainen: Matkamiehen virsi

K. Lönnholm/E. Kettunen: Minä olen muistanut

J. Vainio: Mun sydämeni tänne jää

K. Rydman: Niin kaunis on maa

T. Wesllin/E. Leino: Nocturne (Ruislinnun laulu)

M. Piiparinen: Oi katso, mikä aamu

J. Andersson: Oi, katsohan lintua oksalla puun

O. Merikanto: Oi, muistatko vielä sen virren

venäläinen kansansävelmä: Olen kuullut, on kaupunki tuolla

P. Laaksonen: Ota hänet vastaan   

H. Marstio/K. Tapio: Muisto vain jää

E. Clapton: Tears in heaven

R. Reiman: Puhtaat purjeet

Franck: Panis Angelicus

P. Mustapää/T. Rautavaara: Sininen uni

H. Arlen/ E. Harburg: Somewhere over the rainbow

R. Parker/H. Charles: We´ll meet again

L. Mårtenson: Myrskyluodon Maija

V.A. Koskenniemi/L. Madetoja: On suuri sun rantas autius

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä
Hautajaisten suunnittelu

Hautajaisten suunnittelu

Voit suunnitella ja tilata hautajaiset etänä nettisivuillamme suunnittelusovelluksessa tai aloittaa suunnittelun yhdessä kanssamme.

Lue lisää
Hautaaminen

Arkut ja hautaaminen

Hoidamme pieteetillä kaikki hautaamiseen ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt. Saat meiltä mm. kuljetukset, arkut, uurnat, kukat ja adressit.

Lue lisää
Muistotilaisuus

Vainajan muistotilaisuus

Autamme sinua järjestämään muistojuhlan, jossa eletty elämä on läsnä sellaisena kuin toivot – yhdessä paikkakuntasi parhaiden toimijoiden kanssa.

Lue lisää
Perunkirjoitus

Perunkirjoitus ja jäämistöoikeus

Teemme perunkirjoitukset oikein, määrämuotoisena ja ajallaan laadittuina sekä neuvomme ja autamme kuolinpesän asioiden hoidossa.

Lue lisää
Haudan somistus

Hautakivi ja haudan somistus

Meiltä hankit hautakivien lisäksi hautalyhdyt, muistoesineet ja kukat, joilla somistat haudan persoonalliseksi. Kunnostamme myös vanhat hautakivet.

Lue lisää
Ennakkosopimus

Näin minä haluan -vihko

Hautajaisista on usein vaikea puhua ennakkoon läheisten kanssa. Näin minä haluan -vihkoon voit kirjata toiveesi omien hautajaistesi järjestelyiksi.

Lue lisää

Hautajaismusiikki

Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle. J..

Lue lisää

Hautajaisten kustannukset

Jokainen hautaustilaisuus on yksilöllinen ja kustannukset riippuvat monista eri valinnoist..

Lue lisää

Hautamuistomerkit

Suomessa perinteinen hautamuistomerkki on kivi. Kivi on lähes ikuinen materiaali. Kivi edu..

Lue lisää

Hautausvaihtoehdot

Arkkuhautaus tai maahautaus tarkoittaa arkun hautaamista maahan. Hautapaikka voi olla uusi..

Lue lisää

Kirkkoon kuulumattoman hautaus

Myös seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan tapauskohtaisesti siunata hautaan kristillisi..

Lue lisää

Kukat ja koristelu hautajaisissa

Siunaus- ja saattotilaisuudessa arkun päällä on arkunkoriste jonka hautaustoimisto toimitt..

Lue lisää

Kuljetukset ja vainajan saattaminen

Hoidamme kaikki vainajan kuljetukset ammattitaidolla ja pieteetillä. ..

Lue lisää

Mitä tehdä kuoleman jälkeen

Hautausjärjestelyt voi aloittaa välittömästi kuolemantapauksen jälkeen, hautauslupaa tai k..

Lue lisää

Muistotilaisuus

Siunaus- tai saattotilaisuuden jälkeen vainajan läheiset kokontuvat muistotilaisuuteen...

Lue lisää

Perunkirjoitus

Jokaisen Suomessa kuolleen henkilön jälkeen on tehtävä perunkirjoitus. Perukirja on asiaki..

Lue lisää

Sotilashautajaiset

Sotilaallisin kunnianosoituksin voidaan järjestää hautajaiset palveluksessa kuolleelle sot..

Lue lisää

Suruliputus

Mikäli kuolinpäivänä halutaan liputtaa, on suruliputuksesta sovittava liputuksesta vastaav..

Lue lisää

Vainajan profiilin poistaminen verkkopalveluista

Tänä päivänä sosiaalista mediaa ja erilaisia nettitilejä käyttää valtaosa väestöstä, ikään..

Lue lisää

Lapset hautajaisissa

Lapsen osallistuminen hautajaisiin on sitä tärkeämpää mitä läheisempi vainaja on hänelle o..

Lue lisää

Ohjeita hautajaisvieraille

Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..

Lue lisää

Ohjeita kantajille

Arkun kantajana toimiminen hautajaisissa on arvokas tehtävä, joka saattaa kuitenkin tuntua..

Lue lisää

Ohjeita saattoväelle

Hautajaiset voivat olla nykyisin hyvinkin persoonalliset ja ne suunnitellaan aina omaisten..

Lue lisää

Hengellisiä säkeitä

Hengelliset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, ku..

Lue lisää

Luonto ja ikuisuus

Luonto ja ikuisuus aiheisia muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa..

Lue lisää

Lyhyitä säkeitä

Lyhyitä muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuoli..

Lue lisää

Memorial quotes in English

Muistolauseita englannin kielellä..

Lue lisää

Muistolauseet

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa s..

Lue lisää

Säkeitä lapsille ja nuorille

Säkeitä lapsille ja nuorille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa,..

Lue lisää

Säkeitä vanhemmille

Muistolauseita vanhemmille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..

Lue lisää

Verser på svenska

Muistolauseita ruotsin kielellä..

Lue lisää

Hautajaisten ennakkosuunnittelu

”Näin Minä Haluan”- mitä omaisten tulisi tietää hautausjärjestelyistäni - Korvaamaton apu ..

Lue lisää

Hautajaisten usein kysytyt kysymykset

Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan aina vainajan varoista. Vainajan varoista maksetaan ..

Lue lisää

Hautauskulttuuri Suomessa

Hautauskulttuuri on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ihmisten uskomusten ja uskonnon muka..

Lue lisää

Hautaussanasto

Sanasto Ainaishauta, A-hauta Hauta, joka on lunastettu määräämättömäksi ajaksi. Arkkuhauta..

Lue lisää

Kuka hoitaa hautausjärjestelyt

Jollei vainaja ole eläessään nimenomaisesti toivonut tietyn henkilön huolehtivan hautausjä..

Lue lisää

Ohjeet hautajaisten järjestämiseen

Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..

Lue lisää

Perheiltä perheille. Perinteisesti

Suunnittele itse hautajaiset helposti Memoria-sovelluksella

Suunnittele hautajaiset