Hautajaisten usein kysytyt kysymykset

Apua hautajaisten järjestämiseen

Kuka vastaa hautajaiskustannuksista ja vainajan muista laskuista?

Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan aina vainajan varoista. Vainajan varoista maksetaan aina ensin ns. pesänselvitysvelat, eli kohtuulliset hautaus- ja perunkirjoituskulut, ja tämän jälkeen vasta muut velat esim. sairaalalaskut, vuokra ym. 

Omaiset eivät pääsääntöisesti vastaa vainajan veloista, mikäli kuolinpesän varat eivät riitä velkoihin, mutta kuolinpesän lukuun tekemästään velasta, esimerkiksi hautauskustannuksista, omaiset/omainen tilaajana vastaavat. (Perintökaari 21.luku, 1 § ja Perintökaari 21.luku, 4 §)

Voiko hautaustoimiston valita vapaasti vai täytyykö asioida siinä toimistossa
joka haki vainajan kotoa/vanhainkodista?

Poliisi tilaa virkansa puolesta tietyn hautaustoimiston hoitamaan kuljetukset kuolemansyyntutkimuksiin, samoin vanhainkodeilla saattaa olla sopimus kuljetuksista tietyn hautaustoimiston kanssa. Omaisilla on kuitenkin täysi vapaus valita hautaustoimisto, riippumatta siitä mikä toimisto on hoitanut kuljetukset kuolemansyyntutkintaan tai kuoleman toteamista varten. Toki on otettava huomioon vainajan toivomus, mikäli se on tiedossa.

Milloin kuolintodistuksen saa ja mihin sitä tarvitsee?

Hautaamista ja tuhkaamista varten tarvittava asiakirja on hautauslupa.
Hautausluvan kirjoittava lääkäri kirjoittaa myös kuolintodistuksen. Kuolintodistusta EI tarvita hautausjärjestelyissä eikä perunkirjoituksessa. Kuolintodistus sisältää kuolinsyytietoja ja ne ovat vain omaisia varten. Jos vainajalla on ollut vakuutus, jonka saaminen vaatii kuolinsyytä, kuolintodistus toimitetaan myös vakuutusyhtiöön. Jos vainajalle on tehty oikeuslääketieteellinen kuolemansyyntutkimus, kirjallisen kuolintodistuksen saamiseen voi mennä kuukausia.

Voiko ruumiinavauksen kieltää?

Lääketieteelliseen ruumiinavaukseen tarvitaan aina omaisten lupa.
Lääketieteellinen ruumiinavaus tehdään, jos kuoleman tiedetään johtuneen sairaudesta ja vainaja on ollut viimeisen sairautensa aikana lääkärin hoidossa, mutta halutaan tarkempaa tietoa kuolinsyystä tai esimerkiksi hoidon vaikutuksista tutkimustarkoituksiin. Omaiset voivat myös pyytää lääketieteellistä ruumiinavausta.

Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen määrää poliisi, eikä sitä voi kieltää.
Oikeuslääketieteellinen kuolemansyyntutkimus tehdään, jos kuoleman ei tiedetä aiheutuneen sairaudesta, tai kun vainaja ei ole viimeisen sairautensa aikana ollut lääkärin hoidossa, kun kuoleman on aiheuttanut rikos, tapaturma, itsemurha, myrkytys, ammattitauti tai hoitovirhe tai on syytä epäillä jotakin näistä, tai kun kuolema on muuten tapahtunut yllättävästi.

Onko omaisten noudatettava vainajan tahtoa hautausjärjestelyiden suhteen?

Kyllä on. Jos vainaja on tehnyt hautaustestamentin, Näin minä haluan -vihkosen tai
muulla tavoin ilmaissut toiveensa, niitä on mahdollisuuksien rajoissa noudatettava.

Hautaustoimilaki 1.luku 2 §
 : Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Vainaja ei kuulunut seurakuntaan. Onko hautapaikka kalliimpi?

Hautapaikat ovat samanhintaisia kaikille saman kunnan asukkaille, riippumatta siitä, kuuluiko vainaja seurakuntaan vai ei. Seurakunta voi kuitenkin periä maksun vainajan säilytyksestä kappelin kylmätiloissa, tai kappelin vuokran, jos kappelia käytetään siunaus- tai saattotilaisuudessa.

Onko aina pakko ottaa pappi, jos haluaa hautajaiset kappelissa?

Riippuu seurakunnasta ja paikkakunnasta. Krematorioiden yhteydessä olevat kappelit useimmiten saa vuokrata saattotilaisuuteen ilman pappia.

Voiko vainajaa nähdä vielä hautajaisissa?

Vainajan hyvästely on mahdollista ennen hautajaisia, riippuen olosuhteista.
Vainajan katsomisesta on aina sovittava hautaustoimiston kanssa etukäteen.

Voiko nainen kantaa arkkua?

Kyllä, nykyaikana nainen voi yhtä hyvin kantaa arkkua kuin mieskin.

Voiko kirkossa soittaa iskelmämusiikkia?

Kirkossa tai kappelissa soitettavasta musiikista on sovittava urkurin kanssa.
Siunaus- tai saattotilaisuuden musiikki voi olla myös muutakin kuin hengellistä,
kunhan se on hillittyä, ottaen huomioon tilaisuuden ja paikan luonteen.

Jos vainaja on varaton, saako jostain hautausavustusta?

Varattoman tai vähävaraisen vainajan hautaamiskustannuksista huolehtii
vainajan asuinkunnan sosiaalitoimisto. Sosiaalitoimesta on haettava toimeentulotukea viipymättä. Toimeentulotukena myönnettävä hautausavustus kattaa yleensä vain välttämättömät hautauskustannukset edullisimman vaihtoehdon mukaan.

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä
Hautajaisten suunnittelu

Hautajaisten suunnittelu

Voit suunnitella ja tilata hautajaiset etänä nettisivuillamme suunnittelusovelluksessa tai aloittaa suunnittelun yhdessä kanssamme.

Lue lisää
Hautaaminen

Arkut ja hautaaminen

Hoidamme pieteetillä kaikki hautaamiseen ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt. Saat meiltä mm. kuljetukset, arkut, uurnat, kukat ja adressit.

Lue lisää
Muistotilaisuus

Vainajan muistotilaisuus

Autamme sinua järjestämään muistojuhlan, jossa eletty elämä on läsnä sellaisena kuin toivot – yhdessä paikkakuntasi parhaiden toimijoiden kanssa.

Lue lisää
Perunkirjoitus

Perunkirjoitus ja jäämistöoikeus

Teemme perunkirjoitukset oikein, määrämuotoisena ja ajallaan laadittuina sekä neuvomme ja autamme kuolinpesän asioiden hoidossa.

Lue lisää
Haudan somistus

Hautakivi ja haudan somistus

Meiltä hankit hautakivien lisäksi hautalyhdyt, muistoesineet ja kukat, joilla somistat haudan persoonalliseksi. Kunnostamme myös vanhat hautakivet.

Lue lisää
Ennakkosopimus

Näin minä haluan -vihko

Hautajaisista on usein vaikea puhua ennakkoon läheisten kanssa. Näin minä haluan -vihkoon voit kirjata toiveesi omien hautajaistesi järjestelyiksi.

Lue lisää

Hautajaismusiikki

Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle. J..

Lue lisää

Hautajaisten kustannukset

Jokainen hautaustilaisuus on yksilöllinen ja kustannukset riippuvat monista eri valinnoist..

Lue lisää

Hautamuistomerkit

Suomessa perinteinen hautamuistomerkki on kivi. Kivi on lähes ikuinen materiaali. Kivi edu..

Lue lisää

Hautausvaihtoehdot

Arkkuhautaus tai maahautaus tarkoittaa arkun hautaamista maahan. Hautapaikka voi olla uusi..

Lue lisää

Kirkkoon kuulumattoman hautaus

Myös seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan tapauskohtaisesti siunata hautaan kristillisi..

Lue lisää

Kukat ja koristelu hautajaisissa

Siunaus- ja saattotilaisuudessa arkun päällä on arkunkoriste jonka hautaustoimisto toimitt..

Lue lisää

Kuljetukset ja vainajan saattaminen

Hoidamme kaikki vainajan kuljetukset ammattitaidolla ja pieteetillä. ..

Lue lisää

Mitä tehdä kuoleman jälkeen

Hautausjärjestelyt voi aloittaa välittömästi kuolemantapauksen jälkeen, hautauslupaa tai k..

Lue lisää

Muistotilaisuus

Siunaus- tai saattotilaisuuden jälkeen vainajan läheiset kokontuvat muistotilaisuuteen...

Lue lisää

Perunkirjoitus

Jokaisen Suomessa kuolleen henkilön jälkeen on tehtävä perunkirjoitus. Perukirja on asiaki..

Lue lisää

Sotilashautajaiset

Sotilaallisin kunnianosoituksin voidaan järjestää hautajaiset palveluksessa kuolleelle sot..

Lue lisää

Suruliputus

Mikäli kuolinpäivänä halutaan liputtaa, on suruliputuksesta sovittava liputuksesta vastaav..

Lue lisää

Vainajan profiilin poistaminen verkkopalveluista

Tänä päivänä sosiaalista mediaa ja erilaisia nettitilejä käyttää valtaosa väestöstä, ikään..

Lue lisää

Lapset hautajaisissa

Lapsen osallistuminen hautajaisiin on sitä tärkeämpää mitä läheisempi vainaja on hänelle o..

Lue lisää

Ohjeita hautajaisvieraille

Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..

Lue lisää

Ohjeita kantajille

Arkun kantajana toimiminen hautajaisissa on arvokas tehtävä, joka saattaa kuitenkin tuntua..

Lue lisää

Ohjeita saattoväelle

Hautajaiset voivat olla nykyisin hyvinkin persoonalliset ja ne suunnitellaan aina omaisten..

Lue lisää

Hengellisiä säkeitä

Hengelliset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, ku..

Lue lisää

Luonto ja ikuisuus

Luonto ja ikuisuus aiheisia muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa..

Lue lisää

Lyhyitä säkeitä

Lyhyitä muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuoli..

Lue lisää

Memorial quotes in English

Muistolauseita englannin kielellä..

Lue lisää

Muistolauseet

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa s..

Lue lisää

Säkeitä lapsille ja nuorille

Säkeitä lapsille ja nuorille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa,..

Lue lisää

Säkeitä vanhemmille

Muistolauseita vanhemmille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..

Lue lisää

Verser på svenska

Muistolauseita ruotsin kielellä..

Lue lisää

Hautajaisten ennakkosuunnittelu

”Näin Minä Haluan”- mitä omaisten tulisi tietää hautausjärjestelyistäni - Korvaamaton apu ..

Lue lisää

Hautajaisten usein kysytyt kysymykset

Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan aina vainajan varoista. Vainajan varoista maksetaan ..

Lue lisää

Hautauskulttuuri Suomessa

Hautauskulttuuri on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ihmisten uskomusten ja uskonnon muka..

Lue lisää

Hautaussanasto

Sanasto Ainaishauta, A-hauta Hauta, joka on lunastettu määräämättömäksi ajaksi. Arkkuhauta..

Lue lisää

Kuka hoitaa hautausjärjestelyt

Jollei vainaja ole eläessään nimenomaisesti toivonut tietyn henkilön huolehtivan hautausjä..

Lue lisää

Ohjeet hautajaisten järjestämiseen

Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..

Lue lisää

Perheiltä perheille. Perinteisesti

Suunnittele itse hautajaiset helposti Memoria-sovelluksella

Suunnittele hautajaiset