Hautajaisten ennakkosuunnittelu
Näin minä haluan
”Näin Minä Haluan”- mitä omaisten tulisi tietää hautausjärjestelyistäni – Korvaamaton apu hautausjärjestelyissä
- Kotiseudun multiin vai mereen?
- Koivua vai silkkiä viimeiseksi vaatteeksi?
- Ruusuja vai liljoja arkun ympärille?
- Kakkukahvit, karjalanpaisti vai kalastajan menu?
- Ja se lempiruno lehti-ilmoitukseen..
Hautajaisjärjestelyt
ovat asioita, joista on usein vaikea puhua ennakkoon, mutta joista monilla ihmisillä on tarve lausua omat toivomuksensa. Näin minä haluan – vihkoseen voidaan määritellä hyvinkin tarkasti hautajaistilaisuuden jokainen yksityiskohta. Osan päätöksistä voi myös jättää omaisille.
Kaunis tilaisuus
koostuu monista eri valinnoista ja omaisilla on usein vaikeaa vaihtoehtojen edessä jos he eivät tiedä vainajan toiveita. Jokainen voi itse helpottaa läheistensä tilannetta oman kuolemansa jälkeen kirjaamalla etukäteen ylös toiveitaan Näin Minä Haluan –vihkoseen.
Hautajaiset halutaan – ja ne tulisi – aina järjestää niin kuin vainaja olisi halunnut ja siksi omaisia helpottaa surun keskellä, kun he tietävät, että voivat toteuttaa läheisensä viimeiset toiveet.
Liiteosa ”Tärkeät asiakirjani”
on tarkoitettu antamaan omaisille tietoa mm. testamenteista, hoitotahdosta, edunvalvontavaltuutuksesta sekä kertomaan esimerkiksi mistä pankista tili löytyy ja minkälaisia vakuutuksia ja sopimuksia on voimassa. Omaisuusluettelo helpottaa huomattavasti myös perunkirjoituksen tekemistä.
NÄIN MINÄ HALUAN – vihkonen on ilmainen ja sen voitte noutaa tai tilata kaikista Memoria – hautaustoimistosta.
Tästä löydätte lähimmän Memoria – hautaustoimiston.
Varatessanne ajan suunnitteluun kerromme eri vaihtoehdoista ja teemme kustannusarvion haluttujen järjestelyjen kustannuksista.
Hautaustoimistojen Yhteistyö Oy Memoria on rekisteröinyt ”Näin minä haluan”- ja ”Så här vill jag ha det” -tavaramerkin (Rno.135350, 05.12.1994). Näin ainoastaan Memorian-hautaustoimistolla on oikeus käyttää Näin minä haluan-sanamuotoa.
Vainajan profiilin poistaminen verkkopalveluista
Tänä päivänä sosiaalista mediaa ja erilaisia nettitilejä käyttää valtaosa väestöstä, ikään..
Perunkirjoitus
Jokaisen Suomessa kuolleen henkilön jälkeen on tehtävä perunkirjoitus. Perukirja on asiaki..
Hautajaisten kustannukset
Jokainen hautaustilaisuus on yksilöllinen ja kustannukset riippuvat monista eri valinnoist..
Sotilashautajaiset
Sotilaallisin kunnianosoituksin voidaan järjestää hautajaiset palveluksessa kuolleelle sot..
Suruliputus
Mikäli kuolinpäivänä halutaan liputtaa, on suruliputuksesta sovittava liputuksesta vastaav..
Hautamuistomerkit
Suomessa perinteinen hautamuistomerkki on kivi. Kivi on lähes ikuinen materiaali. Kivi edu..
Kukat ja koristelu hautajaisissa
Siunaus- ja saattotilaisuudessa arkun päällä on arkunkoriste jonka hautaustoimisto toimitt..
Hautajaismusiikki
Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle. J..
Muistotilaisuus
Siunaus- tai saattotilaisuuden jälkeen vainajan läheiset kokontuvat muistotilaisuuteen...
Kuljetukset ja vainajan saattaminen
Hoidamme kaikki vainajan kuljetukset ammattitaidolla ja pieteetillä. ..
Kirkkoon kuulumattoman hautaus
Myös seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan tapauskohtaisesti siunata hautaan kristillisi..
Hautausvaihtoehdot
Arkkuhautaus tai maahautaus tarkoittaa arkun hautaamista maahan. Hautapaikka voi olla uusi..
Mitä tehdä kuoleman jälkeen
Hautausjärjestelyt voi aloittaa välittömästi kuolemantapauksen jälkeen, hautauslupaa tai k..
Lapset hautajaisissa
Lapsen osallistuminen hautajaisiin on sitä tärkeämpää mitä läheisempi vainaja on hänelle o..
Ohjeita saattoväelle
Hautajaiset voivat olla nykyisin hyvinkin persoonalliset ja ne suunnitellaan aina omaisten..
Ohjeita kantajille
Arkun kantajana toimiminen hautajaisissa on arvokas tehtävä, joka saattaa kuitenkin tuntua..
Säkeitä lapsille ja nuorille
Säkeitä lapsille ja nuorille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa,..
Luonto ja ikuisuus
Luonto ja ikuisuus aiheisia muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa..
Hengellisiä säkeitä
Hengelliset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, ku..
Meri
Meriaiheiset muistolauseet, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..
Säkeitä vanhemmille
Muistolauseita vanhemmille, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, k..
Lyhyitä säkeitä
Lyhyitä muistolauseita, joita voidaan käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuoli..
Hautaussanasto
Sanasto Ainaishauta, A-hauta Hauta, joka on lunastettu määräämättömäksi ajaksi. Arkkuhauta..
Hautauskulttuuri Suomessa
Hautauskulttuuri on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ihmisten uskomusten ja uskonnon muka..
Hautajaisten usein kysytyt kysymykset
Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan aina vainajan varoista. Vainajan varoista maksetaan ..
Hautajaisten ennakkosuunnittelu
”Näin Minä Haluan”- mitä omaisten tulisi tietää hautausjärjestelyistäni - Korvaamaton apu ..
Kuka hoitaa hautausjärjestelyt
Jollei vainaja ole eläessään nimenomaisesti toivonut tietyn henkilön huolehtivan hautausjä..
Ohjeet hautajaisten järjestämiseen
Oppaasta löydät ohjeita ja hyviä käytäntöjä hautajaisten järjestäjälle suunnittelusta peru..
Ladataan..
Haku tuotti osumaa
Haku ei tuottanut yhtään osumaa