Hautakivet ja muistomerkit

Kestävät ja kauniit hautakivet, muistomerkit ja muistolaatat

Parhaimmillaan hautapaikka heijastaa ihmisen elämäntarinaa ja luo jatkumoa sukupolvien välille. Me autamme sinua toteuttamaan läheisesi haudalle yksilöllisen, toiveittesi mukaisen suunnitelman hautamuistomerkiksi.

Hautamuistomerkin materiaaliksi valitaan usein kivi, mutta se voi olla myös metallia, lasia tai puuta tai yhdistelmä edellä mainittuja materiaaleja. Valitsemme yhdessä kanssasi sopivan mallin ja materiaalit laajasta valikoimasta. Saat halutessasi myös täysin uniikin suunnitelman hautamuistomerkiksi.

Teemme yhteistyötä suomalaisten, luotettaviksi ja osaaviksi todettujen hautakivivalmistajien ja -kaivertajien kanssa.

Jos läheisesi on haudattu tuhkaamalla ja tuhka on siroteltu esimerkiksi yhteiseen uurnalehtoon, autamme sinua suunnittelemaan vainajan muistoksi muistolaatan.

Muistolaatta kiinnitetään hautausmaan muistoseinään, jonka oheen muistelupaikalle voi käydä tuoda kukan tai käydä sytyttämässä kynttilän samaan tapaan kuin henkilökohtaiselle hautapaikalle.

Memoria sovellus

Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä

Lue lisää hautajaisten suunnittelusta

Hautamuistomerkit

Suomessa perinteinen hautamuistomerkki on kivi. Kivi on lähes ikuinen materiaali. Kivi edustaa pysyvyyttä; muistot säilyvät, vaikka läheinen onkin jo ..

Lue lisää

Perunkirjoitus

Jokaisen Suomessa kuolleen henkilön jälkeen on tehtävä perunkirjoitus. Perukirja on asiakirja, josta selviävät kuolinpesän varat sekä velat, joiden pe..

Lue lisää

Vainajan profiilin poistaminen verkkopalveluista

Tänä päivänä sosiaalista mediaa ja erilaisia nettitilejä käyttää valtaosa väestöstä, ikään katsomatta. Henkilön kuollessa nettimaailmaan voi jäädä vai..

Lue lisää

Kaikki tuotteet ja palvelut

Suunnittele hautajaiset